Kritikos Kynikos

tetrafarmacos (5K)

Ravivihjeet T65 ja T76

Yleisluonteiset kirjoitukset

BP-Öljyvuoto tahllinenko?

16/07 2010 20:04
Sitä ei helposti ajattelisi että BP:n öljyvuodolla Meksikonlahdella, H1N1-rokotteella, Yhdistyneillä Kansakunnilla, Maailman Terveysjärjestö WHO:lla, lääkeyhtiöillä, eri maiden hallituksilla, ympäristönsuojelujärjestöillä ja pankeilla on jotain yhteistä. Kuitenkin

Meksikon lahden öljyvuodosta on ilmaantunut esiin uusia seikkoja. Riippumattomat tutkivat journalistit ovat kaivaneet esiin todisteita, jotka viittaavat siihen suuntaan että koko BP öljyvuoto on ns. false flag-operaatio ja jonka avulla omaisuuden uusjakoa nopeutetaan. Eräänä pääepäiltynä on jo vanhastaan pahamaineinen yhtiö Halliburton.
Kesäkuun 8 2010 UFO filmintekijä James Fox (Veritas-show) paljasti lähetyksessään että alueella (Grand Isle, Los Angeles County), joka oli enimmän alttiina väitetyn öljyvuodon vaikutuksille oli täydellinen mediapimento. "Ihmisiä joilla oli kamera mukanaan, pidätettiin. Ihmisiä jotka saatiin kiinni reporttereille puhumisesta, pidätettiin." "Täällä on hallituksen ja yhtiöiden oma yksityinen poliisivaltio."

Valtamediaan kuuluva New Orleans TV WDSU-TV vahvisti Mr. Foxin väitteet videoraportissaan 12. kesäkuuta 2010.

Myös huhutuista sisäpiirikaupoista BP:n osakkeilla on nyt todisteita. Goldman Sachs (pankki joka auttoi Kreikkaa piilottamaan lainavajeitaan. Goldman Sachs on myös Vatikaanin ja paavin aarrekirstun vartija) ja Halliburton ovat molemmat sekaantuneet asiaan. Kesäkuun 9 2010 Sherri Kane (aiemmin Fox-News´in tutkiva journalisti) sekä Leonard G. Horowitz raportoivat että "Kolme viikkoa ennen luonnolliseksi väitettyä kaasuvuotoa George Bush Jr:n, Dick Cheneyyn ja WTC:n kaksoistornien attentaattiin (ns. 9/11) kytketty Halliburton neuvottelivat maailman suurimman öljyvahinkojen hoitamiseen erikoistuneen yhtiön Boots&Cootsin ostamisesta täsmälleen samaan aikaan kun Goldman Sachsin Wall Streetia intensiivisesti tarkkailevat finanssihait dumppasivat 44% BP:n osakkeistaan. Kuten aiemmin WTC:n kaksoistornien nk. terrori-iskun yhteydessä, sekä Goldman Sachsilla ja Halliburtonilla oli molemmilla vahvat taloudelliset kiihokkeet aiheuttaa "onnettomuus" myös Meksikonlahdella.

Samoin kuin ennen WTC:n kaksoistornien "terrori-iskua", lentolinjojen osakkeilla harrastettiin ns. shorttausta. Sittemmin WTC:n alueella tehdyissä tutkimuksissa on löytynyt nanotermiittiä eli nanokoossa olevaa räjähdysainetta.

On olemassa myös vahvoja todisteita siitä että New Orleansin 2005 hävittänyttä hirmumyrsky Katrinaa ohjattiin ja laajennettiin käyttämällä kehittynyttä sää- ja ympäristösodankäyntiin tarkoitettua teknologiaa.
(sivuhuomautus: sääsodankäynnin kieltävä kansainväinen sopimus The Environmental Modification Convention (ENMOD), muodollisemmin Convention on the Prohibition of Military or Any Other Hostile Use of Environmental Modification Techniques allekirjoitettiin 1978. Sen jälkeen teknologia on paljon kehittynyt)

Meksikonlahden alueen ja itäisen USAn evakuointi johtaa todennäköisesti kansalaisten siirtämiseen FEMA-leireille (FEMA camps). FEMA-leirit on rakentanut ja niitä operoi Halliburton.

Halliburton on maailman toiseksi suurin öljykenttäpalvelu (oil field services company), jonka pääpaikat sijaitsevat Houstonissa Texasissa ja Dubaissa.

WTC-tornien vuokranantaja Larry Silverstein, joka on Goldman Sachsilla työskentelevän Llöyd Blankfeinin kumppani vähän tunnetussa järjestössä nimeltä Partnership for New York City (PFNYC; mm. kouluttavat lääkäreitä NY:lle), otti General Electricilta vakuutuksen vain 6 viikkoa ennen iskuja WTC:n kaksoistorneihin. Samalla PFNYC joka on vastuussa WTC:n jälleenrakennussuunnitelmista ohjasi saatuja vakuutussummia ja yksityisiä pääomasijoituksia Las Vegasiin 9/11 muistomerkin pystyttämiseen. Muistomerkkiä kutsutaan Veer-torneiksi (veer= suunnanmuutos) Uudessa Maailman Keskuksessa ("Veer Towers" in the "New World Center.")

Blankfein on PFNYC:n kanssa-puheenjohtaja ja Goldman Sachsin CEO. Goldman Sachsilla oli näppinsä pelissä myös globaaliin lamaan johtaneessa USAn subprime-asuntolainakeinottelussa.

Blankfeinin kanssa-puheenjohtaja on mediamoguli Rupert Murdoch joka omistaa mm uutiskanava Fox-Newsin, Financial Timesin ja lukemattomia muita lehtiä. Näin ollen Rupert Murdochilla on paljon valtaa mediassa sekä PFNYC:ssa, maailman johtavassa petrokemian, lääketeollisuuden ja bioteknologian konsortiossa, joka hyötyy taloudellisesti nimenomaan ympäristötuhoista, sairauksista ja kuolemasta.

BP:n puheenjohtaja Peter D. Sutherland puolestaan on myös Goldman Sachs Internationalin johtokunnan jäsen. Hän on myös paavin pääneuvonantaja raha-asioissa (the Consultor of the Extraordinary Section of the Administration of the Patrimony of the Apostolic See). Sutherland toimi aiemmin myös Irlannin oikeuskanslerina, ja hän on brittiläisen ajatushautomon Federal Trust for Education and Research´in presidentti; ajatushautomon toimintaa voisi lähinnä luonnehtia ennemminkin korporatiiviseksi kuin kasvatukselliseksi. Sutherland on myös puheenjohtajana The Ireland Fund of Great Britain´issa sekä Business for New Europen jäsen. Business for New Europe on Britanniassa sijaitseva NWO:ta (NWO=Uusi Maailman Järjetys, jota myös Suomen ulkoministeri Aleksander Stubb puheidensa perusteella kannattaa) ajava ajatushautomo.
Vuosina 1993-1995 Sutherland toimi WTO:n (Maailman Kauppajärjestö joka ajaa kaiken yksityistämistä) johdossa. Tammikuussa 2006 YK:n silloinen pääsihteeri Kofi Annan nimitti Sutherlandin erikoisedustajakseen siirtolaisasioissa.


ÖLJYVUOTO JA YMPÄRISTÖJÄRJESTÖT

On epätodennäköistä että ympäristöjärjestöt vaatisivat BP:ta tilille öljy"vahingon" takia koska niillä itsellään on niin syvät kytkökset BP:n kanssa. Greenpeace, Nature Conservancy, Sierra Club, Audubon ja muut ympäristöjärjestöt ovat kaikki saaneet merkittäviä lahjoituksia öljyteollisuudelta. Nature Conservancy jopa myönsi BP:lle paikan International Leadership Council´issaan sen jälkeen kun öljy-yhtiö on muistanut heitä yli 10 miljoonan dollarin rahalahjoituksin.

Viime aikoihin asti Conservancy ja muut ympäristöjärjestöt tosiasiassa työskentelivät yhdessä öljyteollisuuden käyttämien lobbaajien kanssa myyden ilmastonmuutosaatetta. Hiljattain Washington Postissa julkaistun uutisen mukaan muuan toinen ympäristöryhmä, Conservation International, hyväksyi BP:lta 2 miljoonaa dollaria lahjoituksina ja työskenteli yhtiön kanssa yhdessä lukuisissa projekteissa. Vuodesta 2000 vuoteen 2006 BP:n varatoimitusjohtaja istui myös Conservation Internationalin johtokunnassa. Samoin The Environmental Defense Fund, vaikutusvaltainen ekologinen organisaatio liittyi BP:n, Shellin ja muiden isojen öljy-yhtiöiden kanssa muodostaakseen Partnership for Climate Action-ryhmän, tarkoituksena promotoida "markkinapohjaisia mekanismeja kasvihuoneilmiön torjuntaan."


LÄÄKEYHTIÖT, ROKOTTEET JA DEPOPULAATIO

Tutkiessaan lääkeyhtiöiden rahoituskytköksiä ja niiden vaikutustusta median uutisointiin, Sherri Kane (aiemmin Fox-Newsin tutkiva journalisti) huomasi että FOXin, Times Warnerin, News Corp´in sekä Wall Street Journalin pääosakkeenomistajat olivat sijoittaneet paljon rahaa GlaxoSmithKlineen sekä Merckin CSL-laboratorioihin, molemmat riskaabelien lääkkeiden ja rokotteiden valmistajia. (Suomessa mm. Helsingin Sanomia kustantava SanomaWSOY omistaa osuuksia lääkeyhtiö Orionista. Rahoituskytköksiä tutkiessani kävikin nopeasti selville että Suomessa on naurettavaa puhua kilpailevasta mediasta, niin ristiin eri lehtitalot, pankit, vakuutusyhtiöt, lääkeyhtiöt, rahastot ja säätiöt omistavat toisensa)

Salattuja kytköksiä on myös kahden rokotevalmistajan, Merck/CSL:n ja GlaxoSmithklinen sekä mediamoguli Rupert Murdochin ja Thomas Glocerin välillä. Thomas Glocer kontrolloi News Corporationia, Associated Pressia ja Reutersia (”uutistoimistoja”). James Murdoch, mediamogulin perijä, istuu GlaxoSmithKlinen johtokunnassa, Thomas Glocer puolestaan Merckin johtokunnassa.(1)

Lloyd Blankfein, Goldman Sachsin CEO, taas on nykyisin eräs pääosakkeenomistajia AstraZenecassa, ja he hankkivat haltuunsa H1N1-nuhasumutteen valmistajan MedImmunen.
Blankfeinilla on hallussaan myös ABC-Disney. Goldman Sachsin hankittua ABC:n, ABC aloitti H1N1-rokotteiden mainonnan (suositun Dr.Oz´in shown kautta) joka vain lisääntyi kun viranomaisille selvisi että enemmistö amerikkalaisista on vastahakoisia ottamaan epäilyttävää H1N1-rokotetta.


PFNYC:n perusti CHASEn (Chase Manhattan Bank ja Chase National Bank) perusti David Rockefeller, Amerikan johtava energiateollisuusmies, Maailman Pankin (WB; World Bank) lähettiläs ja lääketeollisuuden monopoliasemaa ylläpitävä voima.
PFNYC:n suosijoita on Englannin kuninkaallinen huone, suurin osakkeenomistaja General Electric´issa. General Electric taas on maailman suurin yhtiö ja kontrolloi NBC:ta, Universalia, Comcastia sekä MSNBC:ta yhdessä Microsoftin Bill Gatesin kanssa.


HALLIBURTON, FEMA-leirit JA EVAKUOINTI

Halliburton, osapuoli johon suuri osa todistusaineistoa tällä hetkellä viittaa (BP:n flase flag-operaation ylläpidossa) on osallisena myös FEMA-leirien rakentamisessa ja ylläpidossa. Näille leireille kaasujen, öljysateen ja torjuntaan käytettyjen myrkkyjen tieltä evakuoidut amerikkalaiset todennäköisesti lähetetään.
Jos väite vaikuttaa uskomattomalta, sopii muistaa että Katrina-hirmumyrskyn alta evakuoidut New Orleansin asukkaat edelleen asuvat FEMA-leireissä.

Halliburton on yhtiö, joka on suuresti taloudellisesti hyötynyt laittomista sodista Afghanistanissa (2001-), Irakissa (2003-) jotka molemmat aloitettiin käyttäen WTC:n kaksoistornien tuhoa tekosyynä aloittaa "sota terrorismia vastaan." Halliburtonin Richard B. Cheney on yhdistetty vahvasti syyskuun 11.päivän iskuun.
Syyskuun 11. päivän iskut (9/11) aloittivat USAn ja Britannian aggressiot erilaisten tekosyiden alla Keski-Aasiaa (Afghanistania, Pakistania, Intiaa ja Irakia) ja sen väestöä vastaan. Sodassa käytetään DU:ta (depleted uranium eli köyhdytetty uraani; myös Israel käyttää DU:ta sisältäviä, kansainvälisesti laittomiksi julistettuja ammuksia sodissaan). Sateet ja tuulet kuljettavat pommitusten synnyttämän ionisoituneen säteilyn nopeasti läpi alueen. Viikossa säteily kulkeutuu Läntiseen Eurooppaan ja Englantiin, kahdessa USAan ja Kanadaan. Jo tällä hetkellä on olemassa tilastollisesti näkyvissä seuraukset: dna-muutokset, vauriot spermalle, syövät, vammaisina syntyneiden määrän kasvu sekä muut sairaudet niin Keski-Aasiassa, Euroopassa ja
Pohjois-Amerikan väestön keskuudessa. (3) (4)

Veteraanitutkija Peter Dale Scott ennusti helmikuun 6. 2006 ilmestyneessä artikkelissaan (Homeland Security Contracts for Vast New Detention Camps) että FEMA-leirejä valmistellaan ja valmistetaan lisää seuraavaa false flag-operaatiota varten.

Vähän tunnetut 385 miljoonan dollarin arvoiset sopimukset Halliburtonin tytäryritys KBR (aiemmin Kellogg Brown & Root)
rakentaa lisää "säilytystiloja siirtolaisten tulvan varalta" ("an emergency influx of immigrants") on jälleen yksi askel kohti Bushin hallinnon sotatilalakeja (martial law), väittää Peter Dale Scott.
KBR:n miljoonasopimus Department of Homeland Security (sisäinen turvallisuus)n kanssa käsittää em. leirien rakentamisen "tilapäissuojiksi ja prosessointikapasiteetin takia" sekä "tukemaan uusien ohjelmien nopeaa kehitystä" sellaisten hätätilojen kuten luonnollisten katastrofien yllättäessä. Lehdistö on ollut huolissaan siitä että tämä sopimus voisi johtaa sellaisiin budjetin ylityksiin kuin KBR:n hankkeet Irakissa mutta yksikään lehti ei ole avannut keskustelua siitä että näitä keskitysleirejä rakennettaisiin USAn omien kansalaisten hallitsemiseksi siltä varalta että Bushin hallinto julistaa sotatilalain voimaan.

Niissä henkilöissä jotka seuraavat hallituksen toimia koti- ja ulkomaassa, KBR-sopimus herätti ikäviä mielleyhtymiä Oliver Northin Rex-84 valmiusharjoituksesta 1984. Harjoituksessa otettiin kiinni ja pidätettiin 400 000 kuvitteellista"pakolaista" ja vietiin FEMA-leireille (Federal Emergency Management Agency) jotka olivat yrittäneet ylittää rajan Meksikosta Yhdysvaltoihin. (sivuhuomautus: republikaanisenaattori John Cornyn vaati hiljattain lisämäärärahoja valvonnan tehostamiseksi Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla. Syyksi esitettiin mm. huumekaupan estäminen. Huumekaupan estämiseen on vaadittu ja varattu mm. ohjuksia kuljettavia kauko-ohjattavia miehittämättömiä robottilentokoneita, helikoptereita, hyökkäysvaunuja sekä valtava miesjoukkojen lisäys. Henkilökohtaisesti minun on vaikea uskoa että ohjuksia kuljettava robottilentokone auttaa paljonkaan huumekuriirin pysäyttämisessä ta kiinniottamisessa)

Entinen sotilaallisten asiain analysti Daniel Ellsberg sanookin että melko varmasti Northin harjoitus oli valmistautumista muslimien ja muiden Lähi-Idän asukkaiden varalta. Tätä on harjoiteltu aiemminkin pienemmässä mittakaavassa muslimimaissa (
'special registration' detentions of immigrant men from Muslim countries) ja Guantanamossa. Daniel Ellsberg julkaisi 1971 Pentagon Papers´in, kertomuksen USAn armeijan toimista Vietrnamissa.

Suunnitelmilla "säilytystiloista" on pitkä historia. Alonzo Chardy raportoi 5. heinäkuuta 1987 Miami Heraldissa erityismääräyksestä kansannousun varalta jonka antoi Louis Giuffrida, FEMAn johtaja. Määräyksessä "hallinnon jatkuvuuden turvaamiseksi (continuity of government eli COG) Perustuslain takaamat oikeudet peruutetaan ja voimaan astuu sotatilalaki. (sivuhuomautus: Suomi ei ole mikään poikkeus tässä asiassa. kts. lähteet ja liitteet-osio). Tarkka selvitys suunnitelmista löytyy Giuffridan apulaisen John Brinkerhoffin laatimasta muistiosta.

Vuonna 1985 presidentti Ronald Reagan allekirjoitti National Security Decision Directive 188:n, yhden lainsäädnnöllisestä sarjasta joka luvallisti COG-suunnittelun jatkusmisen so. hallinnon jatkumisen suunnitttelun yksityisen rinnakkaishallituksen toimesta.
Kaksi kirjaa, James Mann'in "Rise of the Vulcans" ja James Bamford'in "A Pretext for War," paljastavat että 1980-luvulla tämän rinnakkaisen rakenteen joka operoi normaalien hallinnollisten kanavien ulkopuolella, johdossa oli G.D.Searle&Con silloinen johtaja Donald Rumsfeld sekä Wyomingin silloinen kongressiedustaja Dick Cheney.
(sivuhuomautus: Uutinen lintuinfluenssasta ja sen vaarallisuudesta tuli Yhdysvaltain kautta. Donald Rumsfeldin taloudelliset ja hallinnolliset kytkökset Gilead Sciences Inc-yhtiön sekä Tamiflun valmistajan Laboratories Rochen kanssa jäivät mainitsematta lintuinfluenssan kauhuista kertovissa silloisissa lehtiartikkeleissa)

Vuonna 2002 tammikuussa Pentagon antoi ehdotuksen joukkojen käyttämisestä amerikkalaisilla kaduilla. Kuukautta myöhemmin FEMA-muistion 1982 luoja John Brinkerhoff julkaisi artikkelin jossa hän puolusteli voimakkaasti USAn joukkojen käyttämistä kotimaassa "kotoisen turvallisuuden takaamiseksi."

Huhtikuussa 2002 Puolustusministeriö valmisteli suunnitelman kotimaassa toteutettavista armeijan operaatioista ja loi CINC-NORTHCOMin ( U.S. Northern Command). Puolustusministeri (Defence Secretary) Donald Rumsfeld kutsui tätä "kaikkien aikojen suurimmaksi muutokseksi sitten sen kun yhdistetty komentosysteemi perustettiin 1946."

"NORTHCOMin komentaja", puolustusministeri Donald Rumsfeld ilmoitti, "on vastuussa sisäisestä turvallisuudesta ja palvelee myös NORADin (North American Aerospace Defense Command) johtajana...Hän komentaa USAn joukkoja jotka operoivat kotimaassa siviilihallinnon tukena, myös luonnon katastrofien aikana."
John Brinkerhoff kommentoikin PBS:lle "Yhdysvallat on nyt ensi kertaa sotanäyttämönä sitten vuoden 1812 sodan. Siksi meidän pitäisi -minun mielestäni- ottaa käyttöön samantapainen komentorakenne Yhdysvalloissa kuin mitä me käytämme muilla sotanäyttämöillä (so. muissa maissa joissa sodimme)."
Washington Post´issa syyskuussa 2005 ilmestyneen artikkelin mukaan Valkoisen talon vanhempi neuvonantaja Karl Rove, vastauksena hurrikaani Katrinaan, käskytti Louisianan kuvernööriä Kathleen Babineaux Blancoa ja kehoitti tätä etsimään kaikki mahdolliset porsaanreiät jotta Sotatilalaki (martial law) saataisiin julistettu tai "ainakin niin lähelle sitä kuin mahdollista."
ValkoinenTalo painosti raivokkaasti -mutta turhaan- kuvernööri Blancoa saadakseen tämän antamaan Louisanan Kansalliskaartin (National Guard) valvontaan.

Samaten syyskuussa, NORTHCOM toteutti erittäin salaiseksi luokitellun Granite Shadow-operaation Washingtonissa. William Arkin raportoi Washington Postissa "Granite Shadow on jälleen yksi uusi Top Secret-operaatio jolla armeija saa lisää valtaa joukkotuho-aseiden hallinnassa ja käytössä. Se sallii "hätätila-operaatiot" Yhdysvaltain sisällä ilman siviilihallinnon valvontaa tai kontrollia." On selvää, että Bushin hallinto miettii tosissaan Poikkeustilan käyttöön ottoa.


Albert Lambremont Webren mukaan on olemassa todisteita siitä, että säätilaa todella kyetään hallitsemaan ja että säätilan hallinnan mahdollistavia laitteita on jo käytetty ympäristö- ja taloudellisia tuhoja aiheuttavien katastrofien luomiseen hyötymistarkoituksessa.(2)

Miksi sanoin alussa että "Sitä ei helposti ajattelisi että BP:n öljyvuodolla Meksikonlahdella, H1N1-rokotteella, Yhdistyneillä Kansakunnilla, Maailman Terveysjärjestö WHO:lla, lääkeyhtiöillä, eri maiden hallituksilla, ympäristönsuojelujärjestöillä ja pankeilla on jotain yhteistä." Muu lienee tullut selväksi, vain maininnat YK:sta ja WHO:sta saattoivat jäädä epäselviksi.

YK:n ja WHO:n, samoin kuin FAO:n, UNICEFin ja UNIFEMin rahoitksesta tulee suuri osa artikkelissa mainituilta yhtiöiltä ja erilaislta säätiöiltä kuten Rockefeller Foundationilta (tunnettu eugeniikan kannattajana), Ford Foundationilta, Bill & Melinda Gates Foundationilta sekä Maailman Pankilta (WB; World Bank)...vain hyvin pieni osa em. organisaatioiden rahoituksesta tulee jäsenvaltioilta jäsenmaksuina taikka vapaaehtoisina lahjoituksina. (5) (6) (7)

Alkuperäisen artikkelin http://www.examiner.com/x-2912-Seattle-Exopolitics-Examiner~y2010m6d13-Evidence-BP-oil-spill-is-disaster-capitalism-by-criminal-elite-to-depopulate-and-stop-ET-disclosure on vapaasti ja paikoitellen lyhentäen kääntänyt sekä lisäliittein varustanut

Riikka Söyring

Aiheen lääketieteellisiä osia sivuten lisää:
- H1N!-huijaus ja jälkipuinti; piikitellen http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/08/h1n1-huijaus-ja-jalkipuinti-piikitellen
- Lääkejätti Wyeth syytteessä http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/15/laakejatti-wyeth-syytteessa/
- Euroopan Parlamentti teki päätöksen olla tutkimatta H1N1-kampanjaa http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/11/euroopan-parlamentti-teki-paatoksen-olla-tutkimatta-h1n1-kampanjaa/


JÄLKISANAT:

Miksi en itse oikein uskonut BP-öljyvuodon megakatastrofiluokkaan? BP-öljyvuodon uutisointi muistutti liikaa H1N1-kampanjan uutisointia. Lisäksi puheiden ja tekojen välinen ristiriita oli liian suuri. Jos katastrofi kerran vastasi uutisoinnissa kuvattua, ei ollut todennäköistä että USA toimisi kuten toimi: kieltäytyi mm. 13 eri valtion tarjoamasta avusta öljytuhojen torjunnassa ja jälkien siivouksessa. Kuvamateriaali jota uutisoinnissa käytettiin oli hyvin epämääräistä: kuvat olisi voitu ottaa missä tahansa tai sitten kuvat esittivät huolestunutta Barack Obamaa (joka kuvaussession jälkeen lähti pelaamaan golfia).
Myöhemmät kuvauskiellot alueella ja kansalaisten pidätykset eivät ainakaan laimentaneet epäluulojani.

Kaikki viittasi siihen että kyseessä on jälleen yksi laajamittainen false flag-operaatio, jonka tarkoitusperät ovat aivan toiset kuin mitä julkisuudessa on kerrottu. Mahdollista on sekin että öljykatastrofi on megalauokkaa mutta että sen annetaan pahentua aiheutetuista hengenmenetyksistä ja ympäristötuhoista piittaamatta jotta asetettu tavoite saavutettaisiin.

Ylipäänsä, jos -toivottavasti!- alkaa epäillä asiaa, kannattaa kysäistä itseltään Kuka hyötyy? ja seurata sitten rahan jälkiä. Se vaatii lukemattomien yhtiöiden lukemattomien vuosiraporttien lukemista, omistussuhteiden selvittämistä ymv.
Finanssivalvonnasta ei näissä asioissa ole apua, kuten Markku Uusipaavalniemi (kesk) totesi puhuessaan (8) valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) uusimmasta hölmöilystä Euroopan Rahoitusvakausvälineen (laittoman) luomisen kanssa.(9)


________________________________________________


_____________________________
___________________
lähteet ja liitteet:
Sivusto http://patriotportal.yolasite.com/ jolta löytyy asiakirjoja kuten että Bilderberg-ryhmä on rekisteröity U.K:ssa hyväntekeväisyysjärjestönä ja saa avustusta Goldman Sachsilta; lasten FEMA-leiri värityskirja; FBI:n terroristien tunnistusopas ynnä paljon muuta kiintoisaa
Halliburton http://fi.wikipedia.org/wiki/Halliburton
Sherri Kane http://www.sherrikane.com/SherriKane.com/HOME.html
Dr. Leonard G. Horowitz http://web.mac.com/len15/Newsletter_&_Blog/Dr._Len_Horowitzs_Blog/Dr._Len_Horowitzs_Blog.html
BP http://www.bp.com/bodycopyarticle.do?categoryId=1&contentId=7052055
SHELL http://www.shell.com/
Jorma Ollila http://fi.wikipedia.org/wiki/Jorma_Ollila
Goldman Sachs piilotti Kreikan velat EU:lta http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=25246:goldman-sachs-piilotti-kreikan-velat-eulta&catid=63:eu&Itemid=26
ja http://www.spiegel.de/international/europe/0,1518,676634,00.html
ja http://www.telegraph.co.uk/finance/newsbysector/banksandfinance/7294733/Goldman-admits-helping-Greece-fiddle-books-to-conceal-public-debt.html
GlaxoSmithKline http://www.gsk.com/
GlaxoSmithKline, Invest in Finland ja TEM http://www.investinfinland.fi/cases/cases/en_GB/1117095145358/
THL ja GlaxoSmithKline http://jugement.blogit.uusisuomi.fi/2009/11/25/avoin-kirje-laillisuusvalvojille-tapaus-thl-glaxosmithkline-selvityspyynto-joka-koskee-mahdollista-korruptiivista-tai-lahjomanluonteista-rokotetutkimus-rahoitusta-6-miljoonaa-euroa/
Nano-thermite http://en.wikipedia.org/wiki/Nano-thermite
Aleksander Stubb pitää puheen
ArtCreative Design and Custom coding
" target="_blank">http://www.youtube.com/watch?v=cll4qKCIdKM
Suomalaiset metsäntutkijat: ilmastonmuutoksella luonnolliset syyt http://www.uutissanomat.fi/index.php/component/content/article/19-ensimmaeinen-pieni-uutinen/59-suomalaiset-metsaentutkijat-ilmastonmuutoksella-luonnolliset-syyt
(1) http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/15/laakejatti-wyeth-syytteessa/
Chase Manhattan Bank ja Chase National Bank http://hubpages.com/hub/Declassified_National_Archives_Chase_National_Bank__Jewish_Accounts__and_Nazi_Germany
MSNBC http://en.wikipedia.org/wiki/MSNBC
KBR http://www.kbr.com/
Homeland Security contracts for waste new detention camps http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=1897
Hätätilalaki eli Valmiuslaki Suomessa http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=HE+3/2008
ja http://jackandolini.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/21/soderman-on-oikeassa-5/
PBS http://www.pbs.org/newshour/aboutus/
PBS:n perustajista http://www.knightfdn.org/
NORTHCOM eli USNORTHCOM http://en.wikipedia.org/wiki/United_States_Northern_Command
ja http://www.northcom.mil/
NORAD http://fi.wikipedia.org/wiki/NORAD
ja http://www.norad.mil/
1812 Sota http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1812_sota
Albert Lambremont Webre http://en.wikipedia.org/wiki/Alfred_Webre
(2) http://www.peaceinspace.org/?61243200
DU, Depleted Uranium in munitions http://en.wikipedia.org/wiki/Depleted_uranium
(3) The Tiny Victims of the Desert Storm; valokuvia http://www.vfp143.org/lit/LIFE-%20Tiny%20Victims%20of%20Desert%20Storm_FLIER_(9of11).pdf
(4) NSSM 200 eli National Security Study Memorandum 200 eli
Miksi suurin osa maailman väestöstä täytyy tappaa http://www.population-security.org/28-APP2.html
ja http://www.schillerinstitute.org/food_for_peace/kiss_nssm_jb_1995.html
NSSM 200-muistiota laatimassa ollut on nyt USAn presidentin Barack Obaman neuvonantaja
(5) WHO:n rahoituksesta http://search.who.int/search?q=gates+rockefeller+gsk&ie=utf8&site=default_collection&lr=lang_en&client=WHO&proxystylesheet=WHO&output=xml_no_dtd&oe=UTF-8&sitesearch=&sort=date%3AD%3AL%3Ad1&entqr=3&ud=1
(6) YK:N rahoituksesta http://www.unrisd.org/80256B3C005BCCF9/(httpAuxPages)/A687857BD5E36114C1256C3600434B5F/$file/utting.pdf
(7) WHO:n kootut selitykset sikainfluenssasta, osa 1 http://www.rense.com/general87/whoadmits.htm
(8) Markku Uusipaavalniemi puhuu http://talousdemokratia.blogspot.com/2010/07/lisaa-uusipaavalniemea.html
(9) http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/01/laittomat-lainat-ja-muut-hallituksen-puuhat/